Moni luottotiedoton tietää, mitä otsikon koodi tarkoittaa.
Kyseessä on siis hallituksen esitys, mikä on minulla tarkassa seurannassa. Esitykseen on lisätty useita lakimuutoksia, mutta minua (ja monia muita luottotiedottomia) kiinnostaa esityksen osa, missä luottohäiriömerkinnöistä voisi vastaisuudessa päästä eroon jopa kuukaudessa sen jälkeen, kun velat on maksettu pois. Tämä lakimuutos on ollut todella pitkä prosessi, siitä puhuttiin ensimmäisen kerran jo keväällä 2021. Kaikkein pisin aika on kuitenkin mennyt perustuslakivaliokunnalla, yli viisi kuukautta. On kuultu asiantuntijoita, päätetty lisäasiantuntijoista, kuultu niitä jne. Nyt ylihuomenna, 23.2.2022 pitäisi olla lausuntoluonnos valmis asian suhteen.
Esitys on ollut myös talousvaliokunnan käsittelyssä, talousvaliokunta keskittyi käsittelemään esityksen osaa, mikä koski juurikin näitä luottohäiriömerkintöjä. Talousvaliokunta sai oman lausuntonsa valmiiksi tasan kuukaudessa sen jälkeen, kun asia ilmoitettiin.
Totta kai esitys on myös lakivaliokunnalla käsittelyssä, heidän pitää antaa asiasta mietintö eduskuntaan. Lakivaliokunta on saanut asian hoidettua 2,5 kuukaudessa siihen pisteeseen, että he tarvitsevat vielä perustuslakivaliokunnan lausunnon.
Todella toivon, että tämä esitys menisi nyt läpi. Samanlainen esitys on tehty ennenkin, mutta perustuslakivaliokunta onnistui viivyttelemään niin pitkään, että eduskunnan valtakausi kerkesi päättyä ja kaikki vireillä olevat lakialoitteet raukesivat.
Toisaalta, kun katsoo valiokunnissa käsittelyssä olevien asioiden valmistumisarvioita, ei yllätä, että todella moni asia seisoo perustuslakivaliokunnan takia.
Suomessa on tällä hetkellä voin 400 000 luottotiedotonta henkilöä. Heistä noin 9700 henkilöä ovat saaneet maksettua kaikki velkansa, joten tämän lain mahdollinen voimaantulo tulisi auttamaan useita ihmisiä takaisin normaaliin elämään. Ja mitä olen asiasta netissä keskusteluja lukenut, aika moni sanoo mahdollisen uuden lain motivoivan maksamaan velat nopeampaa pois.