Oppimisprosessi

Bongasin kyseisen sanan jonkin tekstin yhteydestä. Oppimisprosessi. Pakko myöntää, minulla ei ole mitään mielikuvaa, minkä tekstin yhteydessä törmäsin ko. sanaan, mutta se jäi kaikumaan mieleeni. Ilmeisesti luin tekstin rekisteröimättä siitä mitään muuta kuin tuon yhden sanan.

Tämän hetkinen elämäntilanteeni on oppimisprosessi. Minun on opittava elämään sillä, mitä minulla tällä hetkellä on. Palkasta jää käteen melko pieni summa ulosoton jälkeen, mutta sen kanssa on opittava elämään. En voi enää (onneksi) paikata talousvajetta pikavipeillä tai kulutusluotoilla. Olisi mahtavaa jos voisin saada jostain yhden ison lainan, jolla kuittaisin ulosottovelat pois, mutta oppisinko silloin virheistäni? Liian helpolla ratkaisulla ei voi korjata näin isoa virhettä. Samalla kun maksan omista mokista, opin koko ajan elämään omien varojen mukaan.

Vuonna 2016 olin vielä velaton.
Pääsin vuoden lopulla eroon huonosta parisuhteesta ja muutin pois kotiseudulta. Siitä se alamäki alkoi. En missään nimessä kadu eroa ja muuttoa, ne päätökset kuuluvat elämässäni kategoriaan "Parhaimmat päätökset" Kadun ainoastaan sitä, kuinka hoidin muutosta aiheutuvat kulut. Kuinka halusin kaikki huonekalut yms. uutena, "kaikki mulle heti nyt!"

Vuonna 2017 alamäki alkoi olla liian jyrkkä.
Olin uudessa kaupungissa ilman ystäviä. Siitä huolimatta olin onnellinen, minulla oli oma rauha ja vakituinen työpaikka. Rakastin työtäni, vaikka palkka oli aivan käsittämättömän huono. Olin löytämässä itseäni jälleen, vuosien maahan polkemisen jälkeen. Kävin paljon yöelämässä, tutustuin uusiin ihmisiin. Maksoin laskuja sen verran, mihin palkka riitti. Jos palkka ei riittänyt, paikkasin puuttuvaa rahaa kulutusluotoilla. VIRHE! Jos olisin ollut silloin yhtä "viisas", mitä nyt olen, olisin tajunnut, että jos palkka ei riitä tässä kuussa kaikkiin laskuihin, ei se varmasti riitä ensi kuussa laskuihin + kulutusluoton lyhennykseen. Palkkapäivänä maksoin taas sen verran, mihin palkka riitti ja paikkasin taas puuttuvat rahat luotolla.
Tuosta vuodesta muistan erään päivän, kun nostin kaikki laskut laatikosta pöydälle, tulostin sähköpostilaskut ja aloin laskemaan. Se oli syksyä, ehkä elokuu. Laskujen ja lyhennysten yhteenlaskettu summa oli noin 2990€. Ei tarvitse aivan hillitöntä matikkapäätä, kun laskee, onnistuisinko selviämään laskuista.
Palkka oli kiinteä, käteen jäi 1503,03€
Kelan tuet yhteensä noin 1030€
Vuokra oli 711€

Olin miinuksella lähes 1200€. Ja ruokaakin pitäisi ostaa. Korjasin taas virheen virheellä ja nostin kulutusluottoa 2100€. Tämähän tarkoitti sitä, että seuraavassa kuussa olin miinuksella 1400€. Hemmetin viisasta touhua!
Muutin parempaan asuntoon (hieman kalliimpi, mutta lasten kannalta turvallisemmassa ympäristössä) Tutustuin nykyiseen poikaystävääni.

Vuosi 2018 oli muutoksen vuosi.
Rahatilanne oli edelleen todella huono vuoden 2017 päätösten vuoksi. Yritin räpiköidä velkasuossa mutta upposin. Yritin epätoivoisesti saada luottoa siinä kuitenkaan onnistumatta. Keväällä se ulosotto alkoi. Taloustilanne kuitenkin parani, kun edellisvuoden noin 3000€:n lyhennysten sijaan, velkoihin meni vain sen verran, mitä ulosotto vie tilistä. Olin niin vihainen! Vihainen itselleni, luotonantajille ja ulosotolle. Oli aika opetella talousasioita uudelleen. En voinut enää tuhlata enemmän kuin mitä tienasin. En oppinut sitä ihan heti, joten siirsin laskujen maksua, jotta rahat riittäisivät elämiseen. Loppuvuodesta sain uuden työpaikan, palkka nousi noin 400€/kk, menot nousivat samaan tahtiin. Työ ei ollut mukavaa, huono työilmapiiri söi omaa jaksamista. Mutta kuukausittaisen palkan vuoksi oli pakko jaksaa.

Vuonna 2019 tein päätöksen.
Minulla oli asiat periaatteessa hyvin. Terveys, katto pään päällä, ruokaa pöydässä ja unelmien poikaystävä. Vain velkatilanne oli huono. Alkuvuodesta halusin saada velkatilanteen selätettyä. Sain uuden työn helmikuussa. Palkka oli 200€/kk isompi ja työilmapiiri aivan mahtava. Ulosotto lyhensi velkaa kuukausittain. En kuitenkaan ollut oppinut vieläkään elämään sillä, mitä sain. Laskuja rästissä, maksumuistutuksia ja maksukehoituksia sateli. Elin veitsenterällä pitkään. Halusin maksaa velkoja ulosottoon, silläkin kustannuksella, että kuukausittaiset laskut jäivät rästiin. Kesän jälkeen koin jonkinlaisen herätyksen. Päätin, että tässä iässä on jo aika oppia ottamaan vastuu omasta elämästä ja kaikista niistä virheistä, mitä siihen on kuulunut. Sain laskut ajantasalle. Opettelin elämään vähemmällä. Maksoin ulosottoon niin paljon, kuin vain rahaa irtosi. Aloin kaivautua ylös suosta, hitaasta mutta päättäväisesti.

Vuosi 2020 ja oppimisprosessi jatkuu.
En aio päästää itseäni liian helpolla. Siksi en aio hakea esim. Takuu-säätiön takausta, vaikka velkamääräni puolesta siihen pystyisin. Se olisi liian helppo ratkaisu. En aio kertoa tilanteestani poikaystävälleni. Hänet tuntien, tiedän että hän haluaisi ja pystyisi auttamaan minua velkojen maksussa. Se olisi liian helppo ratkaisu. Itse olen virheeni tehnyt ja itse kaivan itseni täältä ylös. Ilman apua. Välillä tuntuu siltä, että yritän päästä kallion läpi pelkän lusikan avulla. Mutta läpi mennään!
Kuten eräs jumppaohjaaja aina sanoo: "Kun omat voimat loppuu, mennään tahdonvoimalla!"

Kaikesta huolimatta, en muista, milloin olen ollut näin onnellinen ja toiveikas tulevaisuuden suhteen.