Ulosoton jälkeinen elämä. Kaukainen haave. Toisaalta, ei niin kaukainen, mutta tällä hetkellä tuntuu kaukaiselta ajatukselta. Mitä odotan eniten elämältä, kun olen saanut velat maksettua?
En odota sitä, että voin alkaa taas ostelemaan osamaksulla. En odota sitä, että voin tarvittaessa ottaa kulutusluottoa ja laittaa elämän risaiseksi. En halua luottokorttia.
Tämän hetkisen suunnitelman mukaan, olen 38 vuotta, kun ulosotto on maksettu. Lapset ovat tuolloin jo aikuisia. Auto ja Axactorin velka on maksettu tuolloin. (auto syksyllä 2021 ja Axactor helmikuussa 2022)
Olen aina halunnut matkustaa. Jonnekin kauas, lämpimään. Koskaan minulla ei ole ollut siihen varaa. Jos tällä hetkellä en olisi ulosotossa, tämän hetkisen palkan vuoksi minulla olisi mahdollisuus tehdä jokin ulkomaan matka kerran vuodessa.
Rakastan sisustamista. Ihailen monesti sisustusliikkeissä kaikkia ihania sisustuselementtejä ja kauniita huonekaluja. Siihenkään minulla ei ole koskaan ollut varaa. Joskus vielä tulee olemaan.
Olisi ihanaa käydä kavereiden kanssa shoppailemassa. Siinä välissä viinilasillisella ja syömässä. Sitä olen joskus harrastanutkin, mutta koskaan minulla ei ole ollut siihen varaa. Tällä hetkellä en raaski edes käydä kahvilassa kavereiden kanssa. (Ja tämän hetkisen tilanteen vuoksi en kävisikään) Mutta joskus.
Kaikista eniten odotan sitä, että voin heittää tämän häpeän tunteen pois. Odotan sitä päivää, kun Asiakastiedon omilla sivuilla lukee: "Henkilön luottohäiriömerkinnät: 0 kpl"
Odotan sitä aikaa, kun ei tarvitse pelätä, että jos joudun muuttamaan, saanko asunnon luottohäiriöisenä. (Toivottavasti saan asua tässä pitkään)
Odotan sitä, että en ole enää 2-asteen kansalainen.
Pahinta tässä on häpeä. Tieto siitä, että tämä tilanne on täysin itse aiheutettu, omalla tyhmyydellä. Miten voikaan aikuinen ihminen tehdä näin suuren virhearvion?
Mitä te odotatte elämältä ulosoton jälkeen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti